Tulosta
Puutarhajätteet
Maksullinen noutopalvelu puutarhajätteille keväisin ja syksyisin.
Kymenlaakson Jäte Oy järjestää maksullisen puutarhajätteiden noutopalvelun Kouvolan ja Iitin pientaloille ja taloyhtiöille kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Palvelua tarjotaan Kausalaan ja Kouvolassa entisiin kuntien keskustaajamiin noin viiden viikon ajan kerrallaan. Palvelun tarkemmasta aikataulusta päätetään ja ilmoitetaan vuodenkierron mukaisesti – vuodet eivät ole veljiä keskenään. Oksajäte ja haravointijäte noudetaan erikseen
Puutarhajätteitä voi myös itse viedä jäteasemille
Kouvolan ja Iitin jäteasemilla otetaan vastaan henkilöauton peräkärryyn mahtuvia määriä puutarhajätteitä asemien aukioloaikoina.
