Haminan kaupunki päätti vuonna 2017, että kotitaloudet alkavat maksaa erillistä ekomaksua 1.2.2018 alkaen. Sitä ennen vastaava maksu oli ollut lisättynä jäteastian tyhjennyshintaan perusmaksun nimellä.
Ekomaksu on jätelakiin perustuva jätehuollon perusmaksu. Jokaisesta asunnosta peritään ekomaksu kerran vuodessa. Ekomaksun laskuttaa Kymenlaakson Jäte Oy.
Vuoden 2019 ekomaksu hieman edellisvuotta pienempi
Tämän vuoden ekomaksujen laskutus alkaa syyskuussa. Kotitaloudet saavat laskun mukana liitteen, johon on hyvä tutustua.
Haminan ekomaksuissa on kaksi maksuluokkaa. Vuoden 2019 ekomaksutaksa laski hieman edellisvuoteen verrattuna. Maksut vuonna 2019 ovat:
- vakituiset asunnot ja ympäri vuoden käytössä olevat vapaa-ajan asunnot 34,50 €
- asunnot, jotka eivät ole ympärivuotisessa käytössä 24,50 €
Laskut lähetetään asunnon omistajille. Taloyhtiöissä olevien asuntojen ekomaksut laskutetaan rakennuksen omistajalta, eli taloyhtiöltä.
Parannuksia haminalaisten jätehuollon palveluihin
Viime vuonna Haminan kaupunki päätti siirtää jätehuollon palvelut Kymenlaakson Jäte Oy:n hoidettavaksi. Tehtävien siirto ei vaikuttanut kiinteistöjen jätteenkuljetuksiin. Jäteastioiden tyhjennyksistä kiinteistöt sopivat entiseen tapaan valitsemansa jätteenkuljetusliikkeen kanssa.
Kymenlaakson Jäte järjestää ekomaksuilla asukkaille mm. seuraavat palvelut:
- Haminan Salmenkylän jäteasema siirtyi Kymenlaakson Jätteen hoidettavaksi vuoden alussa. Jäteaseman aukioloaikoja lisättiin seitsemällä tunnilla, aukioloaikaa lisättiin erityisesti kello 16 jälkeen. Jäteaseman aukioloajat ovat: ma 8-18, ti-to 10-17 ja pe 8-18.
- Vaarallisen jätteen keräyskierrokset järjestettiin Haminassa tänä kesänä kaksipäiväisenä 12. ja 13. heinäkuuta. Lisäksi vaarallisten jätteiden keräys järjestettiin Kuorsalossa 2. heinäkuuta.
- Rinki Oy:n yhdeksän ekopisteen lisäksi Kymenlaakson Jäte ylläpitää Haminassa kolmea ekopistettä: Metsäkylässä, Mäntlahdessa ja Kannusjärvellä.
- Lisäksi järjestetään lajitteluneuvontaa peruskoulun ja 4. luokille. Lisäksi jäteneuvonta on ollut mukana yleisötapahtumissa. Myös Roskaviesti-lehti, joka jaetaan joka kotiin kahdesti vuodessa, tuotetaan ekomaksulla.