Kymenlaakson Jäte kutsuu asukkaat avajaiskahveille tutustumaan uudistuneeseen jäteasemaan 15.8. klo 10–17
Kymenlaakson Jäte on saanut valmiiksi Haminan jäteaseman laajennuksen. Viime lokakuussa alkaneessa urakassa jäteasemalle rakennettiin tilat risujen, oksien ja haravointijätteiden vastaanotolle. Tilaa tuli myös muiden jätelajien keräämiselle. Laajennuksen myötä jäteasema-alueen koko kolminkertaistui. Laajennustyöt maksoivat noin 700.000 euroa.
Uudistunutta jäteasemaa juhlistetaan avajaisissa tiistaina 15.8. klo 10–17. Kymenlaakson Jäte tarjoaa asukkaille kakkukahvit. Paikalla on myös neuvontapiste, jossa voi piipahtaa kysymässä ja keskustelemassa lajittelusta ja jätehuollon palveluista.
Laajennuksen myötä jäteasema-alueen koko kolminkertaistui.
Kuva: Studiokuva Jarno Koivula.
Puutarhajätteiden vastaanotto alkaa jäteasemalla ja päättyy Meltissä 15.8.
Laajennuksen myötä Haminan jäteasemalla alkaa uutena palveluna oksien, risujen ja haravointijätteiden vastaanotto 15.8. alkaen. Tähän asti haminalaiset ovat voineet viedä puutarhajätteet kaupungin ylläpitämään keräyspaikkaan Meltissä. Haminan kaupunki sulkee Meltin keräyspaikan 15.8.
Puutarhajätteiden vastaanoton siirto Meltistä jäteasemalle on ollut Haminan kaupungin ja Kymenlaakson Jätteen yhteinen tavoite jo vuodesta 2019, jolloin asema siirtyi kaupungilta jäteyhtiön hoidettavaksi.
– Tavoitteenamme on ollut järjestää puutarhajätteiden vastaanotto Haminan jäteasemalle samalla tavalla kuin muillekin jäteasemillemme. Tilan puutteen vuoksi se ei ole ollut aiemmin mahdollista, mutta laajennuksen valmistuttua vastaanotto voidaan viimein aloittaa, toteaa Kymenlaakson Jätteen kenttäpäällikkö Janne Karhu.
Haminan kaupungin vastaava vihertyönjohtaja Anne Repo sanoo, että keräyksen siirtyminen jäteasemalle on luontevaa, koska jäteyhtiö on hoitanut jo vuosia muutkin kaupungin vastuulle kuuluvat jätehuoltopalvelut.
– Se on myös valtakunnallisen linjauksen mukaista. Harvalla kaupungilla on enää erillisiä keräyspaikkoja puutarhajätteille. Haminan jäteasemalla on nyt uudet ja toimivat tilat keräykselle sekä henkilökuntaa, jolta saa tarvittaessa apua vaikkapa lajittelussa, Repo sanoo.
Haravointijätteet otetaan jäteasemalla maksutta vastaan vuoden loppuun asti
Jotta uusi keräyspaikka tulisi tutuksi, asukkaiden haravointijätteet otetaan Haminan jäteasemalla maksutta vastaan tämän vuoden loppuun saakka (31.12.2023). Kymenlaakson Jätteen kymmenellä muulla jäteasemalla haravointijätteiden vastaanotto on maksullista. Ensi vuoden alusta lähtien (1.1.2024) haravointijätteen vastaanotto muuttuu myös Haminassa maksulliseksi. Haravointijätteen vastaanottohinta muilla jäteasemilla on tällä hetkellä 8 euroa/ m3.
Haketuskelpoisten oksien ja risujen vastaanotto on maksutonta kaikilla Kymenlaakson Jätteen jäteasemilla, myös Haminassa.
Kymenlaakson Jätteen jäteasemilla on yhtenäinen hinnasto, josta päättää vuosittain alueen jätehuoltoviranomainen eli Kymen jätelautakunta. Osasta jätteitä peritään vastaanottomaksu, jolla katetaan kuljetuksesta ja käsittelystä aiheutuvia kustannuksia.
Kymenlaakson Jäte kuljettaa jäteasemille tuodut oksat, risut ja haravointijätteet Keltakankaan jätekeskukseen. Haravointijätteet käsitellään jätekeskuksen omassa biokaasulaitoksessa ja jalostetaan mullaksi, jota voidaan käyttää piha- ja viherrakentamiseen. Haketuskelpoiset oksat hyödynnetään polttoaineena Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitsevassa lämpökeskuksessa.
Laajennuksella tilaa myös muille uusille jätelajeille
Puutarhajätteiden lisäksi Haminan jäteasemalle on laajennuksen myötä tullut tilaa kerätä myös muita uusia jätelajeja. Jäteasemalle voi jatkossa tuoda kipsijätettä ja saniteettiposliinia ja kaatopaikkajätettä. Näistä jätteistä peritään hinnaston mukainen maksu. Hinnaston ja tarkemmat lajitteluohjeet saa Kymenlaakson Jätteen verkkosivuilta sekä suoraan jäteasemalta.
Haminan jäteasemalla tehdään rakennustöitä myös tulevana syksynä, sillä jäteaseman henkilökunnalle on tulossa uusi sosiaalitila. Sen rakentamisen alkamisesta tiedotetaan myöhemmin erikseen.
Haminan jäteaseman yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.