Kymenlaakson Jäte toivottaa oikein hyvää uuden kouluvuoden alkua kaikille pienille ja isommillekin koululaisille ja heidän vanhemmilleen. Samalla Kymenlaakson Jäte haluaa muistuttaa siitä, että sekä jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja autonkuljettajien molemminpuolista tarkkaavaisuutta tarvitaan, jotta mm. jäteastioiden tyhjennykset ja jätteenkuljetukset asuntokaduilla ja kotien ja koulujen pihoissa saadaan hoidettua turvallisesti.

Tammikuussa välitimme urakoitsijoidemme kuljettajille ja alueemme asukkaille tietoa Norjasta alkunsa saaneesta vilkutuskampanjasta, jossa tiedotettiin havainnollisella tavalla siitä, miten pienikokoinen jalankulkija voi varmistaa, että jäteauton kuljettaja tai muu raskaan ison ajoneuvon kuljettaja on nähnyt hänet esim. ennen suojatien ylittämistä. Aihe on ajankohtainen ympäri vuoden ja erityisesti näin kouluvuoden alkaessa.

Isojen ja raskaiden ajoneuvojen kuljettajat istuvat korkealla suhteessa katutasolla olevaan lapseen. Vaikka ajoneuvossa on useita peilejä, jää auton lähelle monta ns. ”kuollutta kulmaa”, joihin kuljettaja ei näe.

Vilkuta kuljettajalle

Vilkutuskampanjan ideana on, että tietä ylittävä lapsi ja kuljettaja vilkuttavat toisilleen merkkinä siitä, että ovat huomanneet toisensa. Näin lapsi tietää, että kuljettaja on nähnyt hänet ja tien ylittäminen on turvallista.

Kampanjaan liittyy (norjankielinen) YouTube-video, jonka voitte katso tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=G2h2KC1rB7U

Toimintatapa on siis tämä: Lapsi pysähtyy ennen tien ylitystä. Jos risteyksessä on iso ajoneuvo, lapsi hakee katsekontaktin kuljettajaan ja vilkuttaa hänelle. Kun kuljettaja vilkuttaa takaisin, lapsi tietää, että hänet on nyt nähty ja hän voi turvallisin mielin astella suojatielle.

Vilkuttaminen on myös todella hauskaa – sekä lasten että kuljettajien mielestä.