Liukkaat ja sohjoiset tiet ovat vaikeuttaneet jäteautojen kulkua koko Kymenlaaksossa ja etenkin maaseudulla. Jäteastian tyhjennykset voivat osalla kiinteistöistä myöhästyä tai siirtyä ensi viikkoon koska jäteauto ei ole päässyt ajamaan niille saakka. Liukkauden vuoksi tekemättä jääneet tyhjennykset tullaan tekemään ensi viikolla.

Lämpötilan vaihtelua nollan molemmin on luvassa myös tulevina päivinä, joten alemman tieverkon haastavat keliolosuhteet voivat jatkossakin vaikuttaa jätteenkuljetuksiin.

Pahoittelemme tilannetta ja toivomme asukkailta ymmärrystä hankalaan tilanteeseen.

Asukkaat voivat osaltaan helpottaa jäteautonkuljettajien työtä huolehtimalla, että omalla pihalla reitti jäteastialle on turvallinen. Lumitöistä ja hiekoituksesta on hyvä huolehtia kulkuväylien lisäksi myös jäteastian ympärillä.