Mäntyharjun jäteaseman aukioloajat muuttuivat maaliskuun alussa. Mäntyharjun jäteasemanhoitaja vaihtui, ja siinä yhteydessä oli luontevaa tarkastella myös jäteaseman aukioloaikoja. Mäntyharjun uutena jäteasemanhoitajana toimii Matti Nieminen.

– Mäntyharjun jäteasemalla on ollut vähän kävijöitä aukioloaikatuntia kohden. Erityisen hiljaista on ollut talvella, kertoo jätehuoltomestari Vesa Kaivola Kymenlaakson Jäte Oy:ltä.

– Päätimme lyhentää vähän aukioloaikaa, ja keskittää sen viikon alkuun ja loppuun.

– Parannuksena lisäsimme lauantaisia aukiolopäiviä kevääseen ja syksyyn. Aikaisempina vuosina jäteasema on ollut auki lauantaisin toukokuusta elokuulle. Nyt lauantaiset aukiolot aloitetaan jo huhtikuun alussa ja niitä jatketaan lokakuun loppuun saakka.

– Lisäämällä lauantaisia aukiolopäiviä pystymme paremmin palvelemaan Mäntyharjun runsaslukuisia kesäasukkaita. Myös vakituiset mäntyharjulaiset työssäkäyvät asukkaat pääsevät nyt aiempaa helpommin asioimaan jäteasemalla työajan ulkopuolella.

Jäteaseman uudet aukioloajat ovat:

ma-ti       10.30 – 18

pe            10.30 – 18

Lisäksi ajalla 1.4. – 31.10.2016:

la               9 – 14