Keltakankaan jätekeskuksen jätekasassa syttyi tulipalo torstai-iltana 24.7. Palo on saatu hallintaan, mutta sammutustyöt kuitenkin jatkuvat perjantaiaamuun asti. Tämän vuoksi asukkaille tarkoitettu Keltakankaan pienjäteasema on suljettu perjantaina 25.7. Asukkaat voivat halutessaan käyttää perjantaina Kymenlaakson Jäte Oy:n muita jäteasemia. Jäteasemien yhteystiedot löytyvät täältä: https://www.kymenlaaksonjate.fi/palvelut/jateasemat/
Sen sijaan vaa’an kautta tulevia kuorma-autoasiakkaita palvellaan jätekeskuksessa myös perjantaina, mutta heitä ohjeistetaan paikan päällä käyttämään poikkeuksellista reittiä.
Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitseva jätekasa syttyi palamaan torstai-iltana. Ensimmäiset palon merkit kasassa näkyivät 18.45. Palo kuitenkin eteni nopeasti, ja 15 minuutin päästä kasa oli jo ilmiliekeissä. Palokunta saapui paikalle nopeasti, ja palo on nyt saatu hallintaan. Paloalue oli noin 600 neliömetriä.
Paikalle saatu pelastuskalusto on riittävä. Ylimääräinen henkilökunta ja kalusto on hälytetty paikalle pelastusviranomaisten tueksi.
Palon syttymissyy ei ole vielä varma. Alustava epäilys on, että jätekeskukseen tulleen kuorman seassa on saattanut olla sammuttamatonta kalkkia, jota ei olisi saanut olla kuormassa.
Tilanteesta ei aiheudu vaaraa sivullisille, mutta lähialueen ilmassa on havaittavissa savua.
Tulipalosta ei ole myöskään aiheutunut ympäristövahinkoa. Sammutusvedet on saatu johdettua hallitusti jätekeskuksen altaisiin asianmukaista käsittelyä varten.
Taloudelliset vahingot selviävät myöhemmin. Alustavasti näyttää siltä, että nopean pelastustoiminnan ansiosta selvittiin pienillä vahingoilla.
Loppukesä on tyypillisesti riskialtista aikaa jätekasojen syttymiselle. Kymenlaakson pelastuslaitos on hiljattain tehnyt määräaikaisen palotarkastuksen torstai-iltana syttyneille jätekasoille. Tuolloin ei havaittu riskejä tulipalolle. Lisäksi mahdollisten tulipalojen aiheuttamaa riskiä pyritään ennakoimaan jakamalla jätekasoja pienempiin ja toisistaan erillisiin kasoihin.