Monelle meistä tilanne on tuttu. Rakkaasta nojatuolista repeää kangas tai irtoaa käsinoja. Muuten hyväkuntoista huonekalua ei raaskisi heittää pois, mutta itse ei osaa tai ehdi sitä korjaamaan. Mitä tehdä?

ANNE SIRONEN

Korjaa.se/Kymenlaakso -verkkopalvelu avattiin huhtikuun lopulla. Palvelu on tehty helpottamaan rikkinäisten tavaroiden omistajia, kun he kaipaavat korjaajaa monenlaisille koneille ja kapistuksille. Palvelu auttaa myös korjausalalla toimivia pienyrittäjiä ja käsityöläisiä saamaan uusia asiakkaita. Ja lopulta ympäristökin kiittää, kun tavaran tai huonekalun elämä jatkuu.

Kymenlaakson Jäte tilasi palvelun rakentamisen Ekokumppanit Oy:ltä, joka teki vastaavan palvelun Pirkanmaalle muutama vuosi sitten. Helmi- ja maaliskuun aikana projektityöntekijä Petra Kautonen kartoitti toimialueelta löytyvät korjaus- ja huoltoyritykset.

Palveluun saatiin heti alussa mukaan noin 80 yritystä. Yritykset on palvelussa luokiteltu kymmeneen kategoriaan sen mukaan, mitä ne korjaavat. Näkyvyys on yritykselle maksuton. Jos yrityksellä on kotisivu, sivustolta löytyy sinne linkki.

Uusi yritys pääsee mukaan palveluun koska vain ilmoittautumalla ylläpitäjälle sivustolla olevalla sähköisellä lomakkeella. Kaikki sivustolla olevat yritystiedot tarkistetaan vuosittain. Vastuu tietojen oikeellisuudesta on tiedot antaneella yrityksellä. Kävimme tutustumassa pariin palveluun ilmoittautuneeseen yrittäjään.

Huonekalulle uusi elämä

– Olemme molemmat opiskelleet huonekalujen restaurointia täällä Kouvolan XAMKissa, kertoo Noora Saarinen.

– Itse jatkoin sitten opiskeluja vielä Lahdessa Salpauksessa, jossa pystyin syventämään verhoilupuolta. Yrittäjänä aloitin kesäkuussa 2019.

– Minä puolestaan aloitin tässä yrittäjänä jo syyskuussa 2018, kertoo Santeri Roivas.

Molemmat huonekalujen restaurointiyrittäjät toimivat Kouvolassa Savonkadulla. Vanhan valkoisen rakennuksen sisältä löytyy valoisa verstas, jossa näkyykin useita, eri vaiheissa korjaustyön alla olevia huonekaluja.

– Tämä tuoli on arvioni mukaan valmistettu 50-luvulla. Olen korjannut jo rakenteet, jouset ja pehmusteet ja hionut ja käsitellyt käsinojat. Seuraavaksi on vuorossa kangasverhoilu, esittelee Saarinen.

– Minulla on tässä työn alla tällainen pieni 1800-luvun lopulle tai 1900 -luvun alkuun ajoittuva tamminen yöpöytä. Tässä sormipaneelisessa rulo-ovessa on vähän korjattavaa ja vetolaatikko on rikki. Pintakäsittelyyn ei tällä kertaa kosketa, asiakkaan toiveen mukaisesti, kertoo Roivas.

Restaurointikoulutus antaa ammattitaidon, jolla vanhan huonekalun arvo saadaan säilymään. Perinteisin menetelmin kunnostetun huonekalun arvo kasvaa. Jos vanha puuhuonekalu hiotaan puhtaalle puulle ja maalataan päälle, häviää samalla sen historia ja patina, ja antiikissa myös arvo.

– Restauroijan näkökulmasta haluaisin mielellään käyttää perinteisiä liimoja ja lakkoja, jolloin kaikki minkä teen on myös poistettavissa, perustelee Saarinen.

– Kannattaa perehtyä siihen, miten kunnostaminen kannattaa tehdä, neuvoo Roivas.

– Tämä korjaa.se -palvelu on ihan loistava apu meille korjaus- ja käsityöläisyrittäjille. Ainakin minulle on tullut yhteydenottoja lähes päivittäin, iloitsee Saarinen.

 

Tutustu palveluun

Pääset palveluun Kymenlaakson Jäte Oy:n verkkosivujen etusivulla olevasta linkistä tai menemällä suoraan osoitteeseen korjaa.se/kymenlaakso

Korjaa.se -palvelu

Palvelusta löydät Kymenlaakson Jätteen toimialueella toimivat ja palveluun ilmoittautuneet yritykset, jotka korjaavat seuraavia tuotteita:

  • huonekalut
  • kengät ja jalkineet
  • kodinkoneet ja laitteet
  • korut ja kellot
  • pienkoneet
  • polkupyörät
  • puhelimet ja tietokoneet
  • soittimet
  • vaatteet ja tekstiilit
  • valaisimet