Vähennämme hiilidioksidipäästöjä noin 5 400 suomalaisen verran
Kymenlaakson Jäte on selvittänyt toimintansa hiilidioksidipäästöt ja hiilijalanjäljen. Tarkastelun aiheena oli, miten Kymenlaakson Jätteen järjestämä jätteiden keräys, kierrätys, hyödyntäminen ja käsittely vaikuttavat ilmastopäästöihin. Hyödynnettävien jätteiden keräyksessä ja käytössä syntyviä päästöjä verrattiin joko neitseellisen materiaalin tai korvattavan polttoaineen päästöihin. Huomioon otettiin koko ketju vastaanotosta lopulliseen käsittelyyn saakka, kuljetuksineen. Tutkimuksessa selvitettiin seuraavien jätevirtojen vaikutus hiilipäästöihin: asuinkiinteistöiltä noudettavat bio- ja …
Lue lisääLiukkaat tiet vaikeuttavat jätteenkuljetuksia
Liukkaat tiet voivat vaikeuttaa jätteenkuljetuksia. Jos kiinteistölle ajaminen tai jäteastian tyhjentäminen ei liukkauden vuoksi ole turvallista, voi jäteastia jäädä tyhjentämättä. Muistathan siis huolehtia hiekoituksesta jäteastian ympärillä.
Lue lisääNettisivujen lomakkeissa ongelmia
Nettisivujemme lomakkeissa on ilmennyt ongelmia. Osa helmikuussa täytetyistä lomakkeista ei ole välittynyt perille henkilökunnallemme. Vian syytä selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutunutta haittaa. Sähköposti- ja puhelinyhteydet toimivat edelleen. Näitä yhteystietoja löydät täältä.
Lue lisääKaakon kaksikon ekomaksujen laskutus alkaa
Tämän vuoden ekomaksujen laskutus Miehikkälässä on alkanut. Ekomaksulaskut saapuvat asukkaille tällä viikolla. Virolahden ekomaksulaskut lähetetään huhtikuun alkupuolella. Laskutuksen hoitaa Kymenlaakson Jäte Oy. Maksujen tuotto tilitetään Miehikkälän ja Virolahden kunnille. Ekomaksu laskutetaan jokaisesta asunnosta Ekomaksu laskutetaan kerran vuodessa jokaisesta asunnosta Miehikkälässä ja Virolahdella. Lasku lähetetään kiinteistön omistajalle. Asunto-osakeyhtiöiden ekomaksu lähetetään taloyhtiöille. Ekomaksun määrä perustuu asunnon käyttötarkoitukseen …
Lue lisääKymenlaakson Jäte järjestää muovipakkausten keräyksen asuinkiinteistöille Kotkassa
Kymenlaakson Jäte Oy aloittaa muovipakkausten keräyksen asuinkiinteistöiltä Kotkassa. Pakkausjätemuovin erilliskeräyksestä kiinteistöillä on tullut kyselyjä, koska asukkaat kokevat että muovinkeräysastioilla varustettuja Rinki-keräyspisteitä on liian vähän. Kotkassa pisteitä on 7 kappaletta. Keräys aloitetaan kokeiluna, joka suunnataan alkuvaiheessa taloyhtiöille. Haasteena on pakkausjätemuovin laatu. Ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan halukkaat taloyhtiöt. Näistä valitaan kiinteistöt kokeilureiteille. Kokeilun avulla kerätään tietoa kertymistä ja …
Lue lisääEihän jäteastia päässyt jäätymään?
Muistathan huolehtia jäteastian pysymisestä sulana. Jos jätteet jäätyvät kiinni jäteastiaan, jää astia tyhjentämättä. Jäteauton kuljettajalla ei ole mahdollisuutta sulattaa astioita tai irrottaa astiaan kiinni jäätyneitä jätteitä. Jätteiden jäätymistä voi ehkäistä pakkaamalla jätteet hyvin. Etenkin kosteat biojätteet kannattaa pussittaa huolella. Nestemäisiä jätteitä ei jäteastiaan pidä kaataa. Jäätyneen jäteastian saa sulatettua siirtämällä astian hetkeksi esimerkiksi varastoon tai …
Lue lisääKouvolan ja Iitin ekopisteitä vähennetään
Kouvolassa ja Iitissä poistetaan kevään aikana 15 ekopistettä. Kaikki poistettavat ekopisteet ovat olleet hyvin vähällä käytöllä. Poistettavat ekopisteet ovat: Entisen Anjalankosken alueella Myllykosken Neste, Karttenniementie 240 Rautakorpi, Havukantie 95 Ruotila, Ruotilankuja Muhniemi, Muhniementie 1 Korialla Takamaa, Takamaantie 350 Teuroinen, Teuroistentie 261 Värälä, Sikomäentie 9 Voikkaalla Hirvelä, Ulasentie 1 Valkealan alueella Joutjärvi, Joutjärventie 1 Joutsenlahti, Hillosensalmentie …
Lue lisääMuovipakkausten keräyskokeilu Kotkassa
Kymenlaakson Jäte Oy aloittaa kokeilun muovipakkausten keräyksestä kiinteistöiltä. Rinki-ekopisteiltä kerätystä pakkausmuovista on saatu hyviä kokemuksia ja asiakkailta on tullut kyselyitä muovipakkausten keräyksen aloittamisesta. Näiden innoittamana Kymenlaakson Jätteellä on päätetty aloittaa muovipakkausten keräys kiinteistöiltä Kotkassa. Kotkassa on kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Jätelain mukaan kiinteistöiltä tuottajavastuun alaisia jätteitä saavat noutaa ensisijassa tuottajat. Kunta voi hoitaa erilliskeräystä osana järjestämäänsä …
Lue lisääJätehuolto edistää YK:n tavoitteita
Oheisessa ISWAn julkaisemassa videossa kerrotaan, miten eri tavoin jätehuolto voi auttaa saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen moninaisia tavoitteita. ISWA on lyhenne sanoista International Solid Waste Association, eli vapaasti suomennettuna ”kansainvälinen jätehuoltoyhdistys”. Voit katsoa videon tästä
Lue lisääKaksi ekopistettä poistettiin Myllykoskella
Kouvolan Myllykoskella on poistettu käytöstä kaksi ekopistettä. Myllykosken Nesteen (Karttenniementie 240) ekopiste poistettiin 26.1. ja Rautakorven ekopiste (Havukantie 95) poistettiin 31.1. Syynä molempien pisteiden poistolle on niiden hyvin vähäinen käyttö. Lähin ekopiste sijaitsee Myllykosken Keskikoskentiellä, K-supermarket Ruokamyllyn pihassa. Tästä ekopisteestä vastaa Suomen pakkauskierrätys RINKI Oy. Pisteellä kerätään lasipakkauksia, pienmetallia, paperia, kartonkia, muovipakkauksia ja käyttökelpoisia tekstiilejä.
Lue lisää