Pertunmaan jätemaksut laskuttaa jatkossa Kymenlaakson Jäte
Perusmaksujen ja aluekeräyspisteiden käyttömaksujen laskutus käynnistyy Jätehuollon perusmaksujen ja jätteiden aluekeräyspisteiden käyttömaksujen laskuttaja Pertunmaalla vaihtuu. Laskuttajana toimii jatkossa Kymenlaakson Jäte Oy, jolle Pertunmaan kunta on siirtänyt jätehuoltopalvelujen järjestämisen ja jonka osakas kunta on. Perusmaksujen ja aluekeräyspisteiden käyttömaksujen laskutus käynnistyy tällä viikolla. Perusmaksu laskutetaan kerran vuodessa kaikista asunnoista, myös vapaa-ajan asunnoista. Asunto-osakeyhtiöiden perusmaksulaskut lähetetään taloyhtiöille. Aluekeräyspisteiden …
Ekomaksu on nyt perusmaksu – miehikkäläläiset saavat lähiviikkoina uudennimisen jätelaskun
Perusmaksulla asukkaille järjestettävät jätehuoltopalvelut monipuolistuvat Miehikkäläläiset saavat lähiviikkoina uudennimisen jätelaskun, sillä aiemmin ekomaksuna tunnetun jätemaksun nimi muuttui vuoden alussa perusmaksuksi. Maksun nimen muuttamisesta valtakunnallisen linjauksen mukaiseksi päätti Kymen jätelautakunta, joka on Kymenlaakson, Iitin, Lapinjärven, Mäntyharjun ja Pertunmaan jätehuoltoviranomainen. Vaikka nimi muuttui, jätehuollon perusmaksu itsessään ei ole uusi asia. Jätelakiin perustuvaa maksua on kerätty Miehikkälässä jo …
Jäteastioiden tyhjennysmaksuja alennetaan Kotkassa – perusmaksusta erillinen lasku
Asuntokohtainen perusmaksu laskutetaan Kotkassa tästä vuodesta alkaen erillisenä laskuna Loppujäteastioiden, biojäteastioiden sekä muovipakkausten keräysastioiden tyhjennyshinnat alenevat Kotkassa 1.2.2023 alkaen. Tyhjennyshintoja voitiin laskea, koska jäteastioiden tyhjennysmaksuista poistuvat tänä vuonna sekä perusmaksun että lautakuntamaksun osuudet, jotka molemmat siirtyvät erilliseen, kerran vuodessa laskutettavaan perusmaksuun. Tyhjennyshintojen muutokset yleisimmän kokoisissa jäteastioissa jätelajeittain: Loppujäte Loppujäteastian koko maksu 31.1.2023 saakka, €/tyhjennyskerta* maksu …
Ekomaksun nimi vaihtuu perusmaksuksi ja maksu nousee Kouvolassa ja Iitissä
Kaikista asunnoista kerran vuodessa laskutettavan ekomaksun nimi muuttuu tänä vuonna perusmaksuksi. Lisäksi maksun suuruus yhtenäistetään koko Kymen jätelautakunnan toimialueella, jotta asukkaiden kohtelu olisi yhdenvertaista asuinpaikasta riippumatta. Jätelautakunnan toimialueeseen kuuluvat kaikki Kymenlaakson kunnat, Iitti, Mäntyharju, Pertunmaa ja Lapinjärvi. Osassa kuntia perusmaksu laskee ja osassa se nousee. Kouvolassa ja Iitissä perusmaksu nousee. Perusmaksua joudutaan korottamaan toimialueen kuntien …
Ekomaksun nimi vaihtuu perusmaksuksi ja maksu nousee Mäntyharjulla
Kaikista asunnoista kerran vuodessa laskutettavan ekomaksun nimi muuttuu tänä vuonna perusmaksuksi. Lisäksi maksun suuruus yhtenäistetään koko Kymen jätelautakunnan toimialueella, jotta asukkaiden kohtelu olisi yhdenvertaista asuinpaikasta riippumatta. Jätelautakunnan toimialueeseen kuuluvat kaikki Kymenlaakson kunnat, Iitti, Mäntyharju, Pertunmaa ja Lapinjärvi. Osassa kuntia perusmaksu laskee ja osassa se nousee. Mäntyharjulla perusmaksu nousee. Perusmaksua joudutaan korottamaan toimialueen kuntien välisten maksuerojen …
Jätehuollon maksut uudistuvat
Kymen jätelautakunta päätti 14.12.2022 pitämässään kokouksessa jätemaksuista vuodelle 2023. Merkittävimpiä muutoksia ovat perusmaksujen yhtenäistäminen koko toimialueella sekä biojätteen tyhjennysmaksujen aleneminen. Ekomaksun nimi muuttuu perusmaksuksi – maksun suuruus yhtenäiseksi koko alueelle Ekomaksun nimi muutetaan kaikissa kunnissa perusmaksuksi. Samalla maksun suuruus yhtenäistetään koko Kymen jätelautakunnan toimialueella, jotta kuntalaisten kohtelu olisi yhdenvertaista asuinpaikasta riippumatta. Perusmaksuun sisällytetään jatkossa myös …
Virolahden ekomaksulaskujen postitus alkaa
Tämän vuoden ekomaksujen laskutus Virolahdella on alkanut. Laskutuksen hoitaa Kymenlaakson Jäte Oy. Ekomaksu laskutetaan kerran vuodessa jokaisesta asunnosta Virolahdella. Lasku lähetetään kiinteistön omistajalle. Asunto-osakeyhtiöiden ekomaksut lähetetään suoraan taloyhtiöille. Ekomaksun määrä perustuu asunnon käyttötarkoitukseen ja asuntotyyppiin. Katso täältä voimassa olevat hinnastot Mikä ekomaksu on? Ekomaksuilla katetaan jätehuollon palveluita, kuten ekopisteitä, Virolahden kiertävää jäteasemaa, keräyspalveluita ja jäteneuvontaa. Maksulla ei …
Miehikkälän ekomaksulaskujen postitus alkaa
Tämän vuoden ekomaksujen laskutus Miehikkälässä on alkanut. Laskutuksen hoitaa Kymenlaakson Jäte Oy ja maksujen tuotto tilitetään Miehikkälän kuntaan. Ekomaksu laskutetaan kerran vuodessa jokaisesta asunnosta Miehikkälässä. Lasku lähetetään kiinteistön omistajalle. Asunto-osakeyhtiöiden ekomaksu lähetetään taloyhtiöille. Ekomaksun määrä perustuu asunnon käyttötarkoitukseen ja asuntotyyppiin. Voimassaolevat maksut on luettavissa hinnastosta. Mikä ekomaksu on? Ekomaksuilla katetaan jätehuollon palveluita, kuten ekopisteitä, keräyspalveluita, jäteasemia …
Jätehuollon taksoihin pieniä muutoksia vuodelle 2022
Kymenlaakson Jätteen taksoihin on tulossa pieniä muutoksia vuodelle 2022. Jäteasemien yhtenäistaksa, ekomaksutaksat, Mäntyharjun saostus- ja umpisäiliötaksa sekä Keltakankaan jätekeskuksen jätetaksa hyväksyttiin Kymen jätelautakunnan kokouksessa 25.11.2021. (Kotkan, Kouvolan ja Iitin sekä Mäntyharjun jätteenkuljetusten taksat ajalle 1.7.2021–30.6.2022 on hyväksytty jo 27.5.2021.) Jäteasemien vastaanottohintoihin ei muutoksia Jäteasemien hinnastoon kivijätteen rinnalle lisätään saniteettiposliini. Erilliskerätty saniteettiposliini hyödynnetään tiiliteollisuuden raaka-aineena. Ekomaksujen …
Lapinjärven ekomaksujen laskutus alkoi
Lapinjärven tämän vuoden kotitalouksien ekomaksulaskut lähtevät asiakkaille tänään. Paperiset laskut saapuvat perille ensi viikolla. Ekomaksu on jätelakiin perustuva jätehuollon perusmaksu. Jokaisesta asunnosta peritään ekomaksu kerran vuodessa. Ekomaksun laskuttaa Kymenlaakson Jäte Oy. Lapinjärven ekomaksuhinnat löydät täältä: www.kymenlaaksonjate.fi/hinnasto/lapinjarven-ekomaksut