Osa mökkiläisten infokirjeistä jaettu vääriin osoitteisiin
Kymenlaakson Jäte lähettää joka kevät kuljetusalueidensa kesäasukkaille infokirjeet kesäajan tyhjennysajankohdista. Tämän kevään kirjeet postitettiin maaliskuussa. Asukkailta tulleiden yhteydenottojen perusteella on kuitenkin käynyt ilmi, että posti on jakanut osan kirjeistä vääriin osoitteisiin. Jos mökkiläinen ei vielä ole saanut infokirjettä kesän tyhjennysviikoista, hän voi kysyä ne Kymenlaakson Jätteen asiakaspalvelusta. Tyhjennyksiä voidaan tarvittaessa muuttaa asiakkaiden tarpeiden mukaiseksi.
Jäteautolla ei voi ajaa painorajoitetulla yksityistiellä ilman poikkeuslupaa
Kaakkois-Suomen kelirikkotilannetta on ollut tänä keväänä hankalampi ennakoida lauhan ja märän talven vuoksi. Kelirikkokautta on kuitenkin pidetty hieman tavanomaista vaikeampana, ja tämä vaikuttaa jätteenkuljetuksiin erityisesti yksityisteillä. Jos yksityistielle joudutaan asettamaan painorajoituksia, jäteautolla ei voi ajaa sitä pitkin ilman erillistä lupaa. Jäteauto voi painaa yli 20 tonnia. Asukkaiden kannattaakin ilmoittaa jätteenkuljetusten asiakaspalveluun, mikäli omalle kiinteistölle johtavan …
Vappu vaikuttaa aukioloihin ja kuljetuksiin
Vappuaattona 30.4. Kymenlaakson Jätteen jäteasemien ja Keltakankaan jätekeskuksen aukioloajat poikkeavat tavanomaisesta. Torstaina 30.4. jäteasemistamme palvelevat: Ahlmanintie klo 9-15 Elimäki klo 9-15 Hamina klo 9-15 Jumalniemi klo 9-15 Keltakangas klo 7-16 Muut jäteasemat ovat suljettuina. Keltakankaan jätekeskus on torstaina 30.4. avoinna klo 7-16. Vappupäivänä perjantaina 1.5. kaikki jäteasemamme ja Keltakankaan jätekeskus ovat suljettuina. Jäteastian tyhjennys voi …
Jätehuollon aikataulut pääsiäisenä
Pääsiäispyhät voivat siirtää jäteastian tyhjennyspäivää. Jätteenkuljetuksia ei tehdä pitkäperjantaina 10.4. Pääsiäispäivinä 12.-13.4. jäteastioita voidaan Kymen jätelautakunnan jätehuoltomääräysten mukaan tyhjentää klo 10-20 välisenä aikana. Jotta kaikki pääsiäisviikolle suunnitellut tyhjennykset saadaan tehtyä, on joitakin reittejä alettu ajaa jo viime viikonloppuna 4.-5.4. Jäteautot voivat olla liikkeellä myös lauantaina 11.4. ja 18.4. Pääsiäisen tienoilla jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä totutusta …
Pääsiäinen voi siirtää jäteastian tyhjennystä
Pääsiäispyhät voivat siirtää jäteastian tyhjennyspäivää. Jätteenkuljetuksia ei tehdä pitkäperjantaina 10.4. Pääsiäispäivinä 12.-13.4. jäteastioita voidaan jätehuoltomääräysten mukaan tyhjentää kello 10-20 välisenä aikana. Jotta kaikki pääsiäisviikoille suunnitellut tyhjennykset saadaan tehtyä, aletaan joitakin reittejä ajaa jo tulevana viikonloppuna 4.-5.4. Jäteautot voivat olla liikkeellä myös lauantaina 11.4. ja 18.4. Pääsiäisen tienoilla jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä totutusta päivän tai kaksi …
Koronavirus: jätehuollon toimintaohjeet asukkaille
Kymenlaakson Jäte on varautunut turvaamaan toimialueensa välttämättömät jätehuoltopalvelut myös koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Jätteiden keräys kiinteistöiltä sekä vastaanotto Keltakankaan jätekeskuksessa ja yhtiön hoitamilla jäteasemilla jatkuvat normaalisti, käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Mikäli jäteautonkuljettajia ja jätehuoltotyöntekijöitä sairastuu ja poissaolot lisääntyvät, voi kuljetuksiin tulla viivästyksiä ja jätteen vastaanottopisteiden aukioloaikoihin supistuksia. Jäteastioiden myynti ja vuokraus kuljetusasiakkaille jatkuu, mutta astioiden toimituksiin …
Muovipakkausten keräys kiinteistöiltä alkaa Mäntyharjulla toukokuussa
Kymenlaakson Jäte valmistelee kiinteistökohtaisen muovipakkausten keräyksen aloittamista Mäntyharjulla. Keräys alkaa toukokuussa taajamien taloyhtiöissä. Myös taajamien omakotitalot voivat liittyä keräykseen, jos ne sijaitsevat keräysreitillä. Keräykseen voi ilmoittautua jo nyt Ilmoittautuminen keräykseen on alkanut. Mukaan pääsevät kaikenkokoiset taloyhtiöt sekä omakotitalot, jotka sijaitsevat Mäntyharjun keskustaajamassa. Isommille taloyhtiöille keräykseen liittyminen on velvoite. Kymen jätelautakunnan jätehuoltomääräysten mukaan vähintään 10 asunnon …
Teille tulviva vesi voi vaikuttaa jätteenkuljetuksiin
Talven runsaat sateet ja lauha sää ovat saaneet vesistöt tulvimaan osin teille asti. Teille nousseesta vedestä voi aiheutua paikallista haittaa myös jätteenkuljetuksille, sillä painavalla jäteautolla ei voi ajaa veden pehmentämillä sorateillä ilman kalustorikon riskiä. Esimerkiksi Elimäellä on tällä viikolla ollut tulvimisen vuoksi pehmenneitä teitä. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ennusteiden mukaan vedenkorkeus nousee edelleen, joten tulvivat tiet voivat …
Liukas keli vaikeuttaa jätteenkuljetuksia haja-asutusalueilla
Liukkaat tiet ovat vaikeuttaneet jäteautojen kulkua Kouvolan ja Iitin haja-asutusalueilla. Jäteastian tyhjennyksiä on alkuviikosta jäänyt tekemättä osalla kiinteistöistä, koska jäteauto ei ole päässyt ajamaan niille saakka. Liukkauden vuoksi tekemättä jääneet tyhjennykset on siirretty ensi viikolle. Sateista säätä ja lämpötilan sahaamista nollan molemmin on luvassa myös tulevina päivinä, joten alemman tieverkon haastavat keliolosuhteet voivat jatkossakin vaikuttaa …
Jäinen keli vaikeuttaa jäteastioiden tyhjennyksiä
Hiekoittamattomat tiet ja jäätyneet jäteastiat ovat viime päivinä haitanneet jätteenkuljetuksia. Jäinen keli on hankaloittanut jäteastioiden tyhjennyksiä keskustaajamia myöten. Liukkaus on työturvallisuusriski jäteauton kuljettajalle, ja jäteastia voi sen vuoksi jäädä tyhjentämättä. Myös pakkasen jäädyttämä jäteastia voi jäädä tyhjentämättä, sillä kuljettajilla ei ole mahdollisuutta sulattaa astioita tai irrottaa astiaan kiinni jäätyneitä jätteitä. Muistathan, että kiinteistön omistajan tulee …