Kuljetuksissa viivästyksiä Kouvolassa ja Iitissä
Kotien loppujäteastioiden tyhjennyksissä voi olla viivästyksiä Kouvolan ja Iitin alueella. Viikolla 23 jäteastian tyhjennyksiä tehdään todennäköisesti myös lauantaina 10.6. Jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä päivän tai kaksi totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi. Viivästykset johtuvat kuljetusurakoitsijan autorikosta.
Mäntyharjun lasit ja metallit tyhjennetään 19.5.
Mäntyharjun lasi- ja metallijäteastiat tyhjennetään perjantaina 19.5. Normaalin rytmin mukaan tyhjennykset olisi pitänyt tehdä viikkoa aiemmin, mutta teknisen ongelman vuoksi ajot siirtyivät. Viivästys ei vaikuta tyhjennysväleihin eikä muiden jäteastioiden tyhjennyksiin.
Jätteiden mobiilisovellus kokeilussa Kotkassa
Kotkan keskustan 12 taloyhtiössä testataan 2.5. lähtien uutta jätehuoltoon liittyvää JäteAppi-mobiilisovellusta. Sovellus on kohteiden asukkaiden käytössä noin neljän kuukauden ajan, ja sillä voidaan sekä edistää jäteastioiden oikea-aikaista tyhjennystä, jätepisteiden siisteyttä että oikeaa lajittelua.Sovelluksen kautta voi ilmoittaa jäteastioiden tilannetta, ilmoittaa jätepisteiden ongelmatilanteista, hyödyntää sovelluksen lajitteluopasta sekä saada ajankohtaisia tiedotteita jätteisiin liittyen, kertoo sovellusta kehittävän Kotkalaisen ohjelmistoyritys Perilune …
Jäteauto ei voi ajaa huonokuntoiselle tielle
Kevät on pehmentänyt teitä ja saanut aikaan kelirikkoa. Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluumme, jos kiinteistöllesi johtava tie on niin huonokuntoinen, ettei jäteauto pääse sitä pitkin ajamaan. Astia on mahdollista siirtää paremman tien varteen tai tyhjennykset voidaan perua siksi aikaa, että tien kunto paranee. Mikäli tiellä ei ole painorajoituksesta kertovaa merkkiä, ei vastuu mahdollisista jäteautolle tapahtuvista vaurioista ole yksin …
Jäteastioiden pesut Kouvolassa ja Iitissä
Tiesitkö, että kodin loppujäteastia tulisi pestä vähintään kerran vuodessa? Näin sanotaan jätehuoltomääräyksissä. Omakoti- ja paritaloasukkaat pesevät jäteastiansa usein itse. Pesu on mahdollista tilata myös Kymenlaakson Jätteeltä silloin, jos kiinteistö sijaitsee pesuauton reitin lähellä. Pesuautot kiertävät huhtikuussa Kouvolan ja Iitin kerros- ja rivitaloalueilla. Taloyhtiöiden jäteastiat pestään automaattisesti, ilman erillistä tilausta. Reitin lähellä asuvat omakoti- ja paritaloasukkaat …
Sunilan yhteisastia poistettu käytöstä
Kotkan Sunilassa, Sunilantien pysäköintipaikalla sijainnut lukittu yhteisastia on poistettu käytöstä. Astia sijaitsi ekopisteen yhteydessä, mutta ekopiste siirrettiin muualle. Lukittu yhteisastia siirretään Itärannan venerantaan. Tämä lukittu yhteisastia on käytettävissä vain kesäkaudella eli viikoilla 18-40.
Pääsiäinen voi siirtää tyhjennyspäivää
Pääsiäispyhät voivat siirtää jäteastioiden tyhjennyspäiviä. Osa pääsiäisviikon tyhjennyksistä aloitetaan jo palmusunnuntaina 9.4. Pääsiäispyhinä, pitkäperjantaina 14.4. ja pääsiäispäivinä 16.-17.4. jätteenkuljetuksia ei tehdä. Sen sijaan jäteastioita on mahdollista tyhjentää lauantaina 15.4. ja myös pääsiäisen jälkeisenä lauantaina 22.4. Juhlapyhien vuoksi tyhjennyspäivä voi siirtyä päivän tai kaksi totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi. Jäteastia on syytä pitää aina näkyvillä, jotta se …
Jäteastioille pesupalvelu Kotkassa
Tiesitkö, että kodin loppujäteastia tulisi pestä vähintään kerran vuodessa? Näin todetaan jätehuoltomääräyksissä. Jos pesua ei halua tehdä itse, voi jäteastian pesun tilata Kymenlaakson Jäte Oy:ltä. Maksullisen pesupalvelun voi tilata Kotkan omakoti- ja paritaloihin. Taloyhtiöiden astiat pestään automaattisesti, ilman erillistä tilausta. Pesupalvelu tulee tilata 5.4.2017 mennessä. Tilauksen voi tehdä internetlomakkeella tai soittamalla asiakaspalveluun,p. 05 744 3474. Tämän kevään pesureitit …
Tyhjennyspäivät voivat aikaistua Mäntyharjulla
Loppujäteastioiden tyhjennysten ajoreitteihin tulee muutoksia Mäntyharjulla. Osa reiteistä, jotka on aiemmin ajettu loppuviikosta (keskiviikon ja perjantain välillä), voidaan nyt ajaa jo tiistaisin. Jäteastian tyhjennyspäivä voi siis vaihtua tiistaiksi osalla niistä asukkaista, joiden jäteastia on aiemmin tyhjennetty keskiviikkona, torstaina tai perjantaina. Muutos ei vaikuta jäteastioiden tyhjennysväleihin. Jäteastia kannattaa pitää aina näkyvillä, jotta se on löydettävissä silloin, …
Uusi tyhjentäjä Iitti-Jaala-Kuusankoski-alueelle
Loppujäteastian tyhjentäjä vaihtuu Iitin, Jaalan ja Kuusankosken alueella 1.3. alkaen. Tällä alueella loppujäteastiat tyhjentää jatkossa Jätehuolto E. Parkkinen Oy. Aiemmin jäteastioiden tyhjennyksen on tehnyt Puhdistusliike R. Jokimäki Ky aliurakoitsijana Jätehuolto E. Parkkiselle, joka sai urakan hoitaakseen vuoden 2014 alusta alkaen. Muutos ei vaikuta jäteastioiden tyhjennyspäiviin. Laskutuksen ja asiakaspalvelun hoitaa edelleen Kymenlaakson Jäte Oy.