Kymenlaakson Jätteen uusi toimitusjohtaja on Kati Manskinen
Kymenlaakson Jäte Oy:n hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Kati Manskisen Heinolasta. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori. Manskinen siirtyy toimitusjohtajaksi LAB-ammattikorkeakoulusta, jossa hänen vastuullaan on ollut kiertotalouden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan johtaminen. Uusi toimitusjohtaja aloittaa työt 1.2.2021.
Taloyhtiöille opas jätepisteen mitoittamiseen
Kymenlaakson Jäte on julkaissut taloyhtiöille suunnatun esitteen jätepisteen mitoittamiseen. Esitteessä annetaan vinkkejä sopivankokoisten keräysastioiden valitsemiseen eri jätejakeille sekä käydään läpi jätehuolto- ja paloturvallisuusmääräysten vaatimuksia jätetilalle. Lisäksi listataan hyvän jätekatoksen tunnusmerkkejä. Esite on suunnattu erityisesti pienemmille taloyhtiöille, jotka valmistautuvat muovi-, kartonki- ja lasipakkausten sekä pienmetallin keräyksen aloittamiseen. Näiden jätejakeiden erilliskeräysvelvoitteet laajenevat 1.7.2021 taajamissa sijaitseviin 5-9 asunnon …
Sähköinen asiointipalvelumme uudistui
Kymenlaakson Jäte Oy:n kotitalousasiakkaille ja taloyhtiöille suunnattu sähköinen asiointipalvelu on uudistunut. Tavoitteena on ollut tehdä asioinnista entistä nopeampaa ja vaivattomampaa. Lisäksi jätteenkuljetusasiakkaiden asiointimahdollisuuksia on laajennettu. Sähköisessä asiointipalvelussa voi hoitaa muun muassa jäteastioiden tyhjennyksiin ja laskutuksiin sekä ekomaksuihin liittyviä asioita. Lisäksi voi kysyä lajittelusta sekä antaa palautetta jäteasemista ja ekopisteistä. Vain olennaiset kysymykset näkyvillä Vanhassa asiointipalvelussa …
Isojen jätteiden noutopalvelu Kouvolassa ja Iitissä 4.5. alkaen
Kymenlaakson Jäte järjestää Kouvolan ja Iitin taajama-alueiden kotitalouksille maksullista noutopalvelua isokokoisille jätteille. Palvelu on tarkoitettu avuksi niille asukkaille, jotka eivät itse ehdi tai pysty kuljettamaan isoja jäte-esineitä jäteasemille. Palvelu on saatavilla 4.5.2020 alkaen. Palvelu järjestetään yhteistyössä Parik-säätiön kanssa. Parik-säätiö vastaanottaa tilaukset, noutaa jätteet ja toimittaa ne Kymenlaakson Jäte Oy:lle käsiteltäväksi. Palvelun tilaaminen ja maksut Palvelun …
Korjaa se – älä heti hylkää rikkoutunutta
Monelle meistä tilanne on tuttu. Hyvästä arkivaatteesta rikkoutuu vetoketju tai ratkeaa sauma. Hyväkuntoista vaatetta ei raaskisi heittää poiskaan, mutta itsekään ei osaa tai ehdi sitä korjaamaan. Mitä tehdä? Tähän tilanteeseen tulee avuksi uusi korjaa.se -palvelu. Palvelusta löytyvät Kymenlaakson, Mäntyharjun ja Lapinjärven korjausta ja huoltoa tarjoavat yritykset kätevästi yhdestä paikasta. – Tutustuin Pirkanmaalle tehtyyn palveluun jätehuollon …
Itsepalvelu Jumalniemen jäteasemalla alkaa su 5.4.
Jumalniemen jäteasemalla on jatkossa mahdollisuus asioida itsenäisesti sunnuntaisin kello 9-15. Kymenlaakson Jäte alkaa tarjota uutta palvelua jo tulevana sunnuntaina 5.4. Palvelu ostetaan etukäteen verkkokaupasta, joka avautui tällä viikolla. Linkki verkkokauppaan ja ohjeet palvelun käyttöön löytyvät täältä. Jätekuorma maksetaan etukäteen verkossa Itsepalveluasiointi toimii käytännössä niin, että asiakas maksaa jätekuorman etukäteen verkkokaupassa ja ilmoittaa samalla sen auton …
Koronavirus: jätehuollon toimintaohjeet asukkaille
Kymenlaakson Jäte on varautunut turvaamaan toimialueensa välttämättömät jätehuoltopalvelut myös koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Jätteiden keräys kiinteistöiltä sekä vastaanotto Keltakankaan jätekeskuksessa ja yhtiön hoitamilla jäteasemilla jatkuvat normaalisti, käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Mikäli jäteautonkuljettajia ja jätehuoltotyöntekijöitä sairastuu ja poissaolot lisääntyvät, voi kuljetuksiin tulla viivästyksiä ja jätteen vastaanottopisteiden aukioloaikoihin supistuksia. Jäteastioiden myynti ja vuokraus kuljetusasiakkaille jatkuu, mutta astioiden toimituksiin …
Koronan huomiointi jätehuollossa
Tällä hetkellä koronavirustartunnan saaminen jätteiden kautta on epätodennäköistä Suomessa. Laitathan kuitenkin käyttämäsi nenäliinat, lautasliinat ja käsipyyhepaperit roskapussiin ja suljet pussin hyvin ennen loppujäteastiaan laittamista. Kun et tule flunssaisena jäteasemalle, pidät huolta myös jäteasematyöntekijöiden terveydestä.
Muovipakkausten keräys kiinteistöiltä alkaa Mäntyharjulla toukokuussa
Kymenlaakson Jäte valmistelee kiinteistökohtaisen muovipakkausten keräyksen aloittamista Mäntyharjulla. Keräys alkaa toukokuussa taajamien taloyhtiöissä. Myös taajamien omakotitalot voivat liittyä keräykseen, jos ne sijaitsevat keräysreitillä. Keräykseen voi ilmoittautua jo nyt Ilmoittautuminen keräykseen on alkanut. Mukaan pääsevät kaikenkokoiset taloyhtiöt sekä omakotitalot, jotka sijaitsevat Mäntyharjun keskustaajamassa. Isommille taloyhtiöille keräykseen liittyminen on velvoite. Kymen jätelautakunnan jätehuoltomääräysten mukaan vähintään 10 asunnon …
Uudet jätehuoltomääräykset 1.1.2020 – kierrätys tehostuu
Kymen jätelautakunta on hyväksynyt uudet jätehuoltomääräykset, jotka astuvat voimaan 1.1.2020. Määräykset koskevat Haminan, Kotkan ja Kouvolan kaupunkeja sekä Iitin, Lapinjärven, Miehikkälän, Mäntyharjun, Pyhtään ja Virolahden kuntia. Jätehuoltomääräysten uudistamisen taustalla ovat jätelainsäädännön muutokset, joilla mm. pyritään vähentämään jätteen määrää sekä lisäämään uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Tästä syystä asumisessa syntyvien hyötyjätteiden lajittelu- ja erilliskeräysvelvoitteet taajamissa tiukentuvat. Muovipakkausten keräys …