Mielenilmaus vaikuttaa jätteenkuljetuksiin 2.2.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton mielenilmaus perjantaina 2.2. voi vaikuttaa jäteastian tyhjennyksiin. Jäteautojen kuljettajat eivät tee työvuoroja perjantaina aamuvuorosta klo 18 saakka. Mielenilmauksen vuoksi jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä päivän verran totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi. Jäteastian tyhjennyspäivä on normaalistikin +/- 1 päivä eli tyhjennys voi muulloinkin siirtyä päivän verran totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi. Jäteastia onkin syytä pitää …
Lue lisääLiukkaat tiet vaikeuttavat jätteenkuljetuksia
Liukkaat tiet vaikeuttavat jäteastian tyhjennyksiä. Lumen ja jään päälle satanut vesi on tehnyt tiet liukkaiksi. Jos hiekoitusta ei ole hoidettu, ei jäteauto välttämättä pääse tyhjentämään astiaa. Asukkaan on hyvä huolehtia oman pihansa hiekoituksesta niin, että jäteastian tyhjentäminen on turvallista.
Lue lisääEkopisteiltä poistetaan paristonkeräysastioita
Kotkan ja Haminan ekopisteiltä poistetaan tammikuussa huonokuntoisia paristonkeräysastioita. Poistettavien astioiden huono kunto on haitannut tyhjennysten tekemistä. Käytettyjä paristoja otetaan vastaan kaikissa niitä myyvissä kaupoissa, kioskeissa ja muissa myymälöissä. Paristoja voi palauttaa kauppoihin, vaikkei ostaisikaan uusia tilalle. Suuri osa ekopisteistä sijaitsee kauppojen läheisyydessä, joten poistettaville paristonkeräysastioille löytyy korvaaja aivan lähietäisyydeltä. Paristojen keräyksestä ja kierrätyksestä vastaa koko …
Lue lisääLiikkalan ekopisteen paikka vaihtuu
Liikkalan ekopisteen paikka vaihtuu torstaina 18.1. Uusi paikka on Liikkalan VPK-talon piha-alueella, osoitteessa Pien-Liikkalantie 408. Ekopisteen keräysastiat ovat käytössä uudella paikalla perjantaista 19.1. alkaen. Vanhalle paikalle jätetään muutoksesta kertova tiedote.
Lue lisääViivästyksiä jäteastian tyhjennyksissä
Jäteastian tyhjennykset voivat viivästyä viikolla 3 eli 15.-20.1.2018. Myöhästymisiä aiheuttaa muun muassa huono sää. Asukkaat voivat helpottaa jäteastian tyhjentämistä ja jäteauton kulkua huolehtimalla omalta osaltaan hiekoituksesta ja lumitöiden tekemisestä.
Lue lisääOhjeet joulukuusien hävitykselle
Maksutta jäteasemille Joulukuuset voi toimittaa maksutta kaikille Kymenlaakson Jätteen jäteasemille. Kymenlaakson Jäte hoitaa jäteasemia Iitissä, Kotkassa, Kouvolassa, Lapinjärvellä ja Mäntyharjulla. Maksutta kiertävään keräykseen Joulukuusia kerätään myös kiertävissä keräyksissä Iitissä, Kouvolassa ja Kotkassa. Joulukuusen voi tuoda tähän kiertävään keräykseen maksutta silloin, kun keräysauto on keräyspaikalla. Kuusia ei voi tuoda pysähdyspaikoille muina aikoina. Maksua vastaan kotipihasta Kouvolan, …
Lue lisääKymenlaakson Jäte Oy:n pankkitili vaihtuu
Kymenlaakson Jäte Oy:n pankkitili vaihtuu. Nordean tili jää pois käytöstä. Käytäthän laskua maksaessasi vain maksulomakkeessa näkyviä pankkitilejä.
Lue lisääLiukkaat tiet vaikeuttavat jätteenkuljetuksia edelleen
Liukkaat tiet vaikeuttavat jätteenkuljetuksia edelleen. Liukkaus vaikeutti astiatyhjennyksiä jo viime viikolla ja kelit jatkuvat huonoina. Lumi- ja vesisade tekee tiet liukkaaksi. Jos tien kunnossapitoa ja hiekoitusta ei ole saatu hoidettua, ei jäteautokaan kaikissa tilanteissa pääse tyhjentämään astiaa. Asukkaan kannattaa pitää omalta osaltaan huolta pihan lumitöistä ja hiekoituksesta. Huomioithan, että tällä viikolla jäteastian tyhjennysajankohta voi siirtyä …
Lue lisääEkokaari Oy aloittaa toimintansa 1.1.2018
Kymenlaakson Jäte Oy on perustanut tytäryhtiökseen Ekokaari Oy:n. Hankintalain uudistus tulee merkittävästi rajoittamaan kuntayhtiöiden mahdollisuuksia tarjota palveluja yrityksille. Tehty yritysjärjestely mahdollistaa jatkossakin yritysten tarvitsemien jätteenkäsittelypalveluiden saatavuuden Kymenlaaksossa. Ekokaari Oy tarjoaa jätteenkäsittelypalveluja jätehuolto- ja kuljetusyrityksille sekä rakentamiselle, kaupalle ja teollisuudelle. Kymenlaaksossa keskeisellä paikalla sijaitseva yritys pystyy tarjoamaan monipuoliset palvelut joustavasti ja kustannustehokkaasti. Uuden yrityksen vastattavaksi siirtyvät …
Lue lisääJoulun lajitteluvinkit
Jäteastian jouluähkyyn auttaa hyvä lajittelu. Kymenlaakson Jäte kokosi joulun tärkeimmät lajitteluvinkit. Lisää lajitteluohjeita saa täältä. Jouluiset lajitteluneuvot Alumiinivuoat ja -foliot metallinkeräykseen CD-levyt loppujätteeseen Energiansäästölamppu jäteasemalle vaarallisen jätteen keräykseen tai piensähkölaitteita vastaanottavaan kauppaan Halogeenilamput loppujätteeseen Hautakynttilät metallikansi metallinkeräykseen, muovi- ja lasiosat loppujätteeseen Hehkulamput loppujätteeseen Ilotulitteet räjähtämättömät poliisille, roskat loppujätteeseen Joulukalenterit kartonginkeräykseen (muoviosat loppujätteeseen) Joulukortit paperinkeräykseen Joulukuusi (aito) …
Lue lisää