Muovipakkausten keräyskokeilu Kotkassa
Kymenlaakson Jäte Oy on kerännyt muovipakkauksia kotkalaisista taloyhtiöistä noin kuukauden verran. Mukana keräyksessä on myös omakotitaloja. Yhteensä keräyskokeiluun osallistuvia kohteita on tällä hetkellä 44, mutta määrä kasvaa edelleen. Keräyskokeiluun voi vieläkin päästä mukaan. Ilmoittautua voivat sekä taloyhtiöt että omakotitalot koko Kotkan alueelta. Kokeiluun ilmoittaudutaan täyttämällä lomake osoitteessa www.kymenlaaksonjate.fi/muovinkerays tai ottamalla yhteyttä Kymenlaakson Jätteen asiakaspalveluun. Raaka-ainetta uusiin muovituotteisiin …
Lue lisääKymenlaakson Jäte juhlisti 20-vuotista maakunnallista kehitystaivaltaan perjantaina 19.5.
Kymenlaakson Jäte juhli 20-kymppisiään perjantaina 19.5. ravintola Koskelassa oman henkilöstön ja kutsuvieraiden kesken. Juhlapuhujana toimi Kouvolan valtuuston puheenjohtaja Harri Helminen, joka oli 20 vuotta aiemmin myös yksi jäteyhtiön perustamiskirjan allekirjoittajista. Jätelaitosyhdistyksen tervehdyksen toi toimitusjohtaja Riku Eksymä. Yhtiön toiminnasta kertoivat puheissaan yhtiön molemmat tähänastiset toimitusjohtajat, Jukka Köppä ja Kari Martikainen. Köppä kertasi yhtiön perustamisvaiheita ja kertoi ensimmäisten reilun kymmenen vuoden tapahtumista. …
Lue lisääKuljetuksissa viivästyksiä Kouvolassa ja Iitissä
Kotien loppujäteastioiden tyhjennyksissä voi olla viivästyksiä Kouvolan ja Iitin alueella. Viikolla 23 jäteastian tyhjennyksiä tehdään todennäköisesti myös lauantaina 10.6. Jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä päivän tai kaksi totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi. Viivästykset johtuvat kuljetusurakoitsijan autorikosta.
Lue lisääVaarallisen jätteen keräys Mäntyharjulla
Vaarallisen jätteen keräyskierros ajetaan jälleen Mäntyharjulla lauantaina 10. kesäkuuta. Keräyksessä otetaan vastaan kotitalouksien vaarallista jätettä, sähkölaitteita ja metalliromua. Keräys on maksuton ja tarkoitettu avuksi niille kotitalouksille, joilla ei ole mahdollisuutta toimittaa jätteitä itse jäteasemalle. Kotien vaaralliset jätteet, sähkölaitteet ja metallit otetaan jäteasemallakin maksutta vastaan. Keräyksen aikataulu 10.6.2017 12.30–13.15 Partsimaan VPK-talo, Valtolantie 257113.45–14.30 Seurantalo Halmela, Halmeniementie …
Lue lisääJäteopas jaetaan Roskaviestin osoitteilla
Kodin jäteopas jaetaan kesäkuun aikana kaikille alueemme mökkiläisille, joiden vakituinen asunto on toimialueemme ulkopuolella. Muille asukkaille jäteopas jaettiin jo syksyllä 2016 osoitteettomana jakeluna. Kodin jäteoppaan jakelussa käytetään samaa osoitteistoa kuin kevään Roskaviesti-lehden jakelussa. Mikäli asiakas on ilmoittanut osoitteenmuutoksesta Roskaviestin jakelun jälkeen, ei tieto valitettavasti ennättänyt jäteoppaan jakeluun. Osoitteenmuutos on kuitenkin kirjattu asiakasrekisteriimme, eikä muutosta tarvitse …
Lue lisääVaarallisen jätteen keräys Hurukselassa 6.6.
Kotkan Hurukselassa järjestetään vaarallisen jätteen, sähkölaitteiden ja metalliromun keräys tiistaina 6.6. klo 15.30–16.00. Keräyspaikkana on Seuratalo Soihtula, osoitteessa Hurukselantie 1953. Keräys on maksuton ja tarkoitettu avuksi niille kotitalouksille, joilla ei ole mahdollisuutta toimittaa jätteitä itse jäteasemalle. Kotien vaaralliset jätteet, sähkölaitteet ja metallit otetaan jäteasemillakin maksutta vastaan. Hurukselan keräys järjestetään osana Kouvolan vaarallisen jätteen keräyskierroksia. Muualla Kotkassa vastaava …
Lue lisääVaarallisen jätteen keräys Kouvolassa ja Iitissä
Perinteinen vaarallisen jätteen keräyskierros käynnistyy jälleen Kouvolassa ja Iitissä maanantaina 5. kesäkuuta. Lisäksi keräykseen voi tuoda metalliromua sekä kotien sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Keräys on maksuton ja tarkoitettu avuksi niille kotitalouksille, joilla ei ole mahdollisuutta toimittaa jätteitä itse jäteasemalle. Kotien vaaralliset jätteet, sähkölaitteet ja metallit otetaan jäteasemillakin maksutta vastaan. Kaksi ensimmäistä keräyspäivää (5.-6.6.) vietetään entisen Anjalankosken …
Lue lisääHelatorstaina jäteasemat suljettuina
Kymenlaakson Jäte Oy:n jäteasemat ovat suljettuina helatorstaina 25.5. Perjantaina 26.5. jäteasemat palvelevat normaalisti: Ahlmanintien jäteasema, Kouvola, 8-20 Heinsuon jäteasema, Kotka, 8-17 Jaalan jäteasema, 10-17 Keltakankaan jäteasema, 7-18 Mäntyharjun jäteasema, 10.30-18 Lauantaina 27.5. palvelee tavanomaiseen tapaan: Ahlmanintien jäteasema 9-15 Kausalan jäteasema 9-14 Korsmalmin jäteasema 8-13 Mäntyharjun jäteasema 9-14
Lue lisääLapinjärvellä kerätään vaarallista jätettä
Lapinjärvellä kerätään vaarallista jätettä Lapinjärvellä järjestetään kiertävä jätekeräys lauantaina 27.5. Keräyskierroksella kokeillaan tänä keväänä entistä laajempaa jätteiden vastaanottoa. Keräyksessä otetaan tuttuun tapaan maksutta vastaan kodin vaarallisia jätteitä, sähkölaitteita ja metalliromua. Tällä kertaa keräykseen voi tuoda maksua vastaan myös puhdasta puuta, energiajätettä, lajittelematonta jätettä sekä hyödyntämiskelvotonta jätettä. Maksuvälineenä käy kortti tai käteinen. Hinnasto on sama kuin …
Lue lisääPerjantaina 19.5. jätekeskus kiinni jo klo 16
Kymenlaakson Jätteen Keltakankaan jätekeskus sulkee porttinsa perjantaina 19.5. jo kello 16.00. Samalla menee kiinni myös Keltakankaan jäteasema. Suljemme portin poikkeuksellisesti hieman tavallista aikaisemmin yhtiön 20-vuotisjuhlien vuoksi.
Lue lisää