Tuemme Eväitä elämälle -ohjelmaa
Käytimme joulutervehdyksiin varatut rahat tänäkin vuonna paikallisen hyväntekeväisyystyön tukemiseen. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Kotkan ja Kouvolan Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle- ohjelma. Eväitä elämälle -ohjelma tukee syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäyntiä ja harrastamista. Ohjelman kautta annetaan tukea niille lapsille, joiden koulunkäynti tai harrastaminen on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi.
Kymenlaakson Jäte Oy varmistaa yrityspalveluiden jatkuvuuden – Ekokaari Oy aloittaa toimintansa 1.1.2018
Kymenlaakson Jäte Oy on perustanut tytäryhtiökseen Ekokaari Oy:n. Hankintalain uudistus tulee merkittävästi rajoittamaan kuntayhtiöiden mahdollisuuksia tarjota palveluja yrityksille. Tehty yritysjärjestely mahdollistaa jatkossakin yritysten tarvitsemien jätteenkäsittelypalveluiden saatavuuden Kymenlaaksossa. Ekokaari Oy tarjoaa jätteenkäsittelypalveluja jätehuolto- ja kuljetusyrityksille sekä rakentamiselle, kaupalle ja teollisuudelle. Kymenlaaksossa keskeisellä paikalla sijaitseva yritys pystyy tarjoamaan monipuoliset palvelut joustavasti ja kustannustehokkaasti. Uuden yrityksen vastattavaksi siirtyvät …
Räjäytystöitä Keltakankaalla 23.10. alkaen
Keltakankaan jätekeskuksen alueella tehdään räjäytystöitä maanantaina 23.10. klo 10 alkaen. Räjäytystyöt liittyvät kaatopaikan laajennusosan pohjatöiden tekoon. Räjäytystöiden arvioidaan jatkuvan maanantai-iltaan saakka.
Kymenlaakson Jäte sai Yhteiskunnallinen yritys -merkin
Kymenlaakson Jäte Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki osoituksena tärkeästä työstä jätehuollon parissa. Alueellisena jäteyhtiönä Kymenlaakson Jäte huolehtii asiakkaiden jätehuollon asianmukaisesta toteuttamisesta asiakasvaatimukset sekä ympäristö- ja terveysnäkökohdat huomioiden. Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Yhteiskunnallinen yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista tai ekologista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen haasteen ratkaisemiseen. …
Kymenlaakson Jäte juhlisti 20-vuotista maakunnallista kehitystaivaltaan perjantaina 19.5.
Kymenlaakson Jäte juhli 20-kymppisiään perjantaina 19.5. ravintola Koskelassa oman henkilöstön ja kutsuvieraiden kesken. Juhlapuhujana toimi Kouvolan valtuuston puheenjohtaja Harri Helminen, joka oli 20 vuotta aiemmin myös yksi jäteyhtiön perustamiskirjan allekirjoittajista. Jätelaitosyhdistyksen tervehdyksen toi toimitusjohtaja Riku Eksymä. Yhtiön toiminnasta kertoivat puheissaan yhtiön molemmat tähänastiset toimitusjohtajat, Jukka Köppä ja Kari Martikainen. Köppä kertasi yhtiön perustamisvaiheita ja kertoi ensimmäisten reilun kymmenen vuoden tapahtumista. …
Jätteiden mobiilisovellus kokeilussa Kotkassa
Kotkan keskustan 12 taloyhtiössä testataan 2.5. lähtien uutta jätehuoltoon liittyvää JäteAppi-mobiilisovellusta. Sovellus on kohteiden asukkaiden käytössä noin neljän kuukauden ajan, ja sillä voidaan sekä edistää jäteastioiden oikea-aikaista tyhjennystä, jätepisteiden siisteyttä että oikeaa lajittelua.Sovelluksen kautta voi ilmoittaa jäteastioiden tilannetta, ilmoittaa jätepisteiden ongelmatilanteista, hyödyntää sovelluksen lajitteluopasta sekä saada ajankohtaisia tiedotteita jätteisiin liittyen, kertoo sovellusta kehittävän Kotkalaisen ohjelmistoyritys Perilune …
Jätelaitokset huolissaan jätelakiuudistuksesta
Kymenlaakson Jäte Oy ja useimmat muut kuntien omistamat jätelaitokset ja -yhtiöt ovat jäseninä Jätelaitosyhdistyksessä. Jätelaitosyhdistys kokoaa ja kertoo julkisuuteen jätelaitosten näkemykset siitä, kunka jätehuoltoa ja kiertotaloutta tulisi Suomessa kehittää, ja kuinka ne omalla toiminnallaan vievät Suomea kohti todellista kiertotalousyhteiskuntaa. Jätelaitosyhdistys tiedotti tiistaina siitä, miten tekeillä oleva jätelakiuudistus on vaikuttamassa jätehuoltoon ja kiertotalouteen jatkossa. Linkki Talouselämä -lehden verkkosivuilla julkaistuun juttuun ohessa:http://www.talouselama.fi/uutiset/jatelakiuudistus-kuohuttaa-onko-hallitus-tekemassa-tassa-uudet-carunat-6628718 …
Vähennämme hiilidioksidipäästöjä noin 5 400 suomalaisen verran
Kymenlaakson Jäte on selvittänyt toimintansa hiilidioksidipäästöt ja hiilijalanjäljen. Tarkastelun aiheena oli, miten Kymenlaakson Jätteen järjestämä jätteiden keräys, kierrätys, hyödyntäminen ja käsittely vaikuttavat ilmastopäästöihin. Hyödynnettävien jätteiden keräyksessä ja käytössä syntyviä päästöjä verrattiin joko neitseellisen materiaalin tai korvattavan polttoaineen päästöihin. Huomioon otettiin koko ketju vastaanotosta lopulliseen käsittelyyn saakka, kuljetuksineen. Tutkimuksessa selvitettiin seuraavien jätevirtojen vaikutus hiilipäästöihin: asuinkiinteistöiltä noudettavat bio- ja …
Kymenlaakson Jäte järjestää muovipakkausten keräyksen asuinkiinteistöille Kotkassa
Kymenlaakson Jäte Oy aloittaa muovipakkausten keräyksen asuinkiinteistöiltä Kotkassa. Pakkausjätemuovin erilliskeräyksestä kiinteistöillä on tullut kyselyjä, koska asukkaat kokevat että muovinkeräysastioilla varustettuja Rinki-keräyspisteitä on liian vähän. Kotkassa pisteitä on 7 kappaletta. Keräys aloitetaan kokeiluna, joka suunnataan alkuvaiheessa taloyhtiöille. Haasteena on pakkausjätemuovin laatu. Ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan halukkaat taloyhtiöt. Näistä valitaan kiinteistöt kokeilureiteille. Kokeilun avulla kerätään tietoa kertymistä ja …
Muovipakkausten keräyskokeilu Kotkassa
Kymenlaakson Jäte Oy aloittaa kokeilun muovipakkausten keräyksestä kiinteistöiltä. Rinki-ekopisteiltä kerätystä pakkausmuovista on saatu hyviä kokemuksia ja asiakkailta on tullut kyselyitä muovipakkausten keräyksen aloittamisesta. Näiden innoittamana Kymenlaakson Jätteellä on päätetty aloittaa muovipakkausten keräys kiinteistöiltä Kotkassa. Kotkassa on kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Jätelain mukaan kiinteistöiltä tuottajavastuun alaisia jätteitä saavat noutaa ensisijassa tuottajat. Kunta voi hoitaa erilliskeräystä osana järjestämäänsä …